Archive for 2012

Baaritarjoilijoiden pestit täytetty

perjantai, huhtikuu 13th, 2012

Ravintola Kaarlenholvi kiittää kaikkia 56 baaritarjoilijoiden kesäpestejä hakeneita, olemme tänään perjantaina 13. päivä ilmoittaneet valituille.

Hakemuksia, hyviä sellaisia, tuli runsaasti mutta haastatteluihin otimme ainoastaan ravintola-alan kokemusta tai koulutusta omaavia ja näissäkin painotimme työkokemusta baaritiskin takana. Tällöin hakeneista tipahti reilut puolet pois.

Jouduimme hylkäämään valitettavan monta hyvää haastattelussa käynyttä hakijaa mutta uskomme että Kaarle sai joukkoonsa muutaman iloisen ja reippaan ihmisen lisää.

Kaarlenholvi & Jumpru Pub

perjantai, tammikuu 20th, 2012

Jumpru, Jumpe, Jumpetti,..

Nelikymppisestä ei ehkä voi näin sanoa mutta rakkaalla lapsella on monta nimeä. Jumpru Pub on paikka mistä ilta alkaa mutta myös useasti päättyy.

Yläkerran Kaarle on yöbaari jossa  kohtaavat kaupungin nuoret ja mukavat tyypit. Kaarle on rytmiä, huumaa, naurua, iloa ja kiimaa.

Ainoa joka menee Jumprusta ohi on Kauppurienkatu, sanotaan. Tiedä häntä mutta vuosisatoja vanhojen holvikaarien kätköissä aikaa viettäessä on oma, ainutlaatuinen tunnelmansa mitä missään muualla et voi aistia.

Poikkeatpa kumpaan kerrokseen tahansa niin reipas, ihana ja palvelualtis henkilökuntamme tarjoilevat sinulle maukkaita maltaita, pyöreitä viinejä, kuplivaa sekä tietenkin raikkaita drinkkejä.

Lue lisää ravintoloista

Kaarlen opiskelijabileet

maanantai, tammikuu 16th, 2012

Kaarlen keskiviikot sekä torstait ja tarvittaessa muutkin arki-illat ovat pääsääntöisesti pyhitetyt opiskelijabileille.

Opiskelijabileiltoina ikäraja on 18 vuotta ja Kaarlessa on tuolloin voimassa opiskelijan kukkarolle sopivat hinnat. Bileet starttaavat aina kello 22.00 ja iloinen meno jatkuu kello 04.00 asti.

Kaarlenholvin bilevastaavana toimii holvimestari Leena Komulainen, ja Leenaan voit ottaa yhteyttä numeroon 040 1545 100 tai sähköpostitse.

Viikon opiskelijabileet löytyvät kotisivujemme lisäksi Kaarlen facebook-sivuilta jonne pääset näppärästi klikkaamalla facebook-logoa sivun oikeasta yläreunasta. Ja mikäli et vielä meistä tykkää niin alahan tykätä <3

Tervetuloa Kaarleen, isänmaan toivot!

Bileet:

Ke 14.3. Spring Break / OBSE / 3€ /
To 15.3.
Otetta Sotesta / Ote ry & Osasto / ennakko 2€, ovelta 4€ /
Ke 21.3.
Kaarlen perusbileet klo 24 alkaen
To 22.3.
Opiskelijabileet / OLK & Lääkis /
Ke 28.3.
Kaarlen perusbileet klo 24 alkaen
To 29.3. Kaarlen perusbileet klo 24 alkaen
Ke 4.4.
Tipuille munaa – bileet / Communica ry / ennakko 2€, ovelta 3€ /
To 5.4.
Kaarlen kiirastorstaibileet klo 22 alkaen
Ke 11.4.
(Mintun)Vihreät-Koko kansan haalaribileet / Otro / 3€ / find on fb /
To 12.4. Eukonkanto 2012 / Osasto+ / 3€ /
Ke 18.4. Vapunkäyntiinpolkajaiset / Suma ry & Verba ry / 3€ /
To 19.4. Kaarlen perusbileet klo 24 alkaen
Ke 25.4. Welcome To Ibiza / OBSE / 3€ /
To 26.4. Funland 2012 by Dj Henrik Erwast / Cisti Connexion / 4€ /
To 10.5. Kevään kaatajaiset / Vaka & Lastarit / 3€ /
Ke 23.5. Opiskelijabileet / Index /
Ke 30.5. Opiskelijabileet / Cisti Connexion /

Viinit

maanantai, tammikuu 16th, 2012

Valkoiset

Trapiche Astica Torrontes (Argentiina) 4,90€/12cl, 26,00€/75cl
Tuoksu: raikkaan kukkainen, litsiä, sitrusta ja tuttifruttia
Maku: kuiva, raikkaan kukkainen, runsaan hedelmäinen ja aromaattinen
Rypäle: Torrontes
Sokeria: 4g/l

Tarapaca Sauvignon Blanc (Chile) 7,00€/18,75cl
Tuoksu: intensiivinen, yrttiä, greippiä, aavistus ruutia & hieman mentolia
Maku: kuiva, raikas, hapokas, tasapainoinen suuntuntuma, sitruksinen jälkimaku
Rypäle: Sauvignon Blanc
Sokeria: 3g/l

+ vieraileva valkoviini:

Paringa Chardonnay (Australia)     5,50€/12cl, 28,00€/75cl
Tuoksu: trooppisia hedelmiä, melonia, persikkaa
Maku: kuiva, trooppisen hedelmäinen, tasapainoisen hapokas
Rypäle: Chardonnay
Sokeria: ei tietoa

Punaiset

Trapiche Astica Tempranillo (Argentiina) 4,90€/12cl, 26,00€/75cl
Tuoksu: hedelmäinen, aavistuksen vaniljamainen, vadelmaa & lakritsia
Maku: keskitäyteläinen, nuori, tasapainoinen maku, jossa kirsikkaa ja punaista marjaa
Rypäle: Tempranillo

Tarapaca Cabernet Sauvignon (Chile) 7,00€/18,75cl
Tuoksu: kypsiä punaisia marjoja ja hieman paahteisuutta
Maku: keskitäyteläinen ja aavistuksen paahtunut, kypsää kirsikkaa & pehmeät tanniinit
Rypäle: Cabernet Sauvignon

+ vieraileva punaviini

Paringa Shiraz (Australia) 5,50€/12cl, 28,00€/75cl
Tuoksu: kypsää kirsikkaa, luumua, hieman mausteisuutta
Maku: täyteläinen, runsaan hedelmäinen, punaisia marjoja, tasapainoinen
Rypäle: Shiraz

Kuplivat

Bollinger Special Cuvée (Ranska) 88,00€/75cl
Tuoksu: raikas, hennon paahteinen
Maku: erittäin kuiva, erittäin hapokas, kypsän hedelmäinen, sitruksinen, elegantti
Rypäleet: Pinot Noir (60%), Chardonnay (25%), Pinot Meunier (15%)

Codorníu Cava Clásico Seco (Espanja) 4,00€/12cl, 24,00€/75cl
Tuoksu: raikas, hennon paahteinen
Maku: puolikuiva, keskihapokas, runsaan hedelmäinen, tasapainoinen
Rypäleet: Macabeo (40%), Xarello (40%), Parellada (20%)

Fresita (Chile) 8,20€/20cl
Tuoksu: mansikkainen
Maku: makea, vähän hapokas, mansikkainen, hennon sitruksinen
Rypäleet: Moscatel (85 %), Chardonnay (5 %), Sauvignon Blanc (5 %), Alicante Bouschet (5 %) + mansikka

Kaarlenholvi uudistaa ilmeensä

maanantai, tammikuu 16th, 2012

Tänä vuonna kunniakkaat 40 vuotta täyttävä Ravintola Kaarlenholvi uudistaa juhlan kunniaksi ilmettään. Uusien kotisivujen lisäksi ravintolan logot ovat saaneet uutta kiiltoa pintaansa.

Myös ravintolan ovien sisällä on paikkoja hieman puunailtu, ainakin yläkerran lattialankut ovat vaihtuneet astetta tummemmiksi ja alkuvuodesta remontin kohteeksi otetaan alakerran isot wc:t, myös käytävän pintoja ehostetaan.

Sen sijaan kapakoitsijat lupaavat että liikeidea pysyy edelleen samoilla linjoilla.

Jumpru esittää / Jumpru förevisar

perjantai, tammikuu 13th, 2012

Jumpru Pub näyttää televisiostaan urheilua moneen makuun. Etusijalla ovat Kärppien pelit, MM-lätkä sekä tietenkin Englannin Valioliiga.

Näiden lisäksi näytämme La Ligaa, Serie A:ta, alppihiihtoa, tennistä ja jos oikein kauniisti pyytää, niin myös väkisinhiihtoa.

Tulevia koitoksia voit käydä äimistelemässä oheisilta linkeiltä, näytettävät lähetykset löydät Jumprun ilmoitustaululta.

Canal+
UrhoTV

MTV3

YLE

Huonokin peli näyttää hyvältä Jumprussa!

Även det värsta spelet ser bra ut i Jumpru!

Hanasiiderit – ja lonkero

torstai, tammikuu 12th, 2012

Strongbow Dry Cider  5,3%/0,5L/7,00€
Maailman eniten myyty siideri lanseerattiin Englannissa vuonna 1967, Kaarlenholvin valikoimaan se saapui 30 vuotta myöhemmin ja on siitä asti ollut talon suosituin siideri. Virkistävän erilainen Strongbow on maultaan monivivahteinen, kuiva siideri jonka puhdas ja pirteä maku syntyy valmistukseen käytetyistä hapanimelistä siideriomenoista. Bitter sweet symphony as they say it in english.

Upcider Perry Light  4,7%/0,5L/6,60€
Pissis eli pissaliisa on suomalainen puhekielen sana, joka on liitetty stereotyyppisesti erityisesti pinnallisiin teinityttöihin, joiden elämäntapaan kuuluvat suosittu listamusiikki, merkkivaatteet ja itsetietoinen käytös. Sana pissaliisa on tunnettu jo 1960-luvulla: se mainitaan Hannu Salaman vuonna 1967 ilmestyneessä kirjassa Minä, Olli ja Orvokki. Pissis-sanan rinnalle on tullut myös sana lissu. Pojille vastaava nimitys on pissalauri, fruittari, pissalasse tai pissalassi (lassis), mutta nämä ovat paljon harvinaisempia kuin vastaavat tytöistä käytetyt sanat (lähde: Wikipedia). Upciderin Perry Light on ainoastaan 3o kaloria/100 millilitraa sisältävä (tämäkin on oleellinen tieto, onhan?), päärynällä tuunattu sipukka Ihkua, lol.

Original Long Drink 5,5%/0,5L/7,00€
Hartwallin originaali lonkero on raikas  juomasekoitus, jossa yhdistyvät ginin virkistävyys ja greipin happamuus. Juoma tuli markkinoille jo Helsingin olympialaisiin vuonna 1952. Valmiilla juomasekoituksella oli tavoitteena helpottaa ravintolahenkilökunnan työmäärää olympiaturistien palvelemisessa. Siitä asti markkinoilla ollut lonkero nauttii edelleen suurta suosiota, suomalaiset juovat vuosittain reilut 28 miljoonaa litraa lonkeroa eli saman verra kuin kaikkia siidereitä yhteensä. Hei punkero, tuo lonkero!

Hanaoluet

torstai, tammikuu 12th, 2012

Karjala III  4,5%/0,50L/5,50€
Vahvasti suomalainen, kullankeltainen, raikas ja mukava lager maineikkaalta Hartwallin panimolta. Vahvasti Jutilan olut. Vahvasti Kaarlenholvissa jo ammoisista ajoista lähtien. Vahvasti lätkässä. Mikäli olit jo unohtanut niin Suomi hävisi jääkiekon Olympiafinaalissa vuonna 2006 Ruotsille numeroin 2-3 ja MM-kotikisoissa vuonna 2003 luvuin 5-6 johdettuaan ottelua ensin 5-1. Näin.

Lapin Kulta IV  5,2%/0,50L/5,70€
Vuonna 1873 Tornioon perustettiin panimo nimeltä Torneå Bryggeri Aktiebolag. Panimo muutti nimensä vuonna 1953 Tornion Olut Oy:ksi. Se puolestaan yhdistyi vuonna 1963 Lapin Olut Oy:n kanssa ja panimon nimi muuttui Lapin Kulta Oy:ksi. Nimen käyttöoikeuden saamiseksi yhtiön piti ostaa samanniminen kaivosyhtiö. Vuodesta 1965 Lapin Kullalla ja Hartwallilla oli ollut yhteistyötä pullotuksessa ja jakelussa ja  Hartwall ostikin panimon 1980. Wikipediasta napatun faktan jälkeen Lapin Kullan valmistaminen päättyi Torniossa elokuussa 2010 mutta olut edelleen on sitä aromaattisen humala-aromista, hedelmäisen maukasta ja ennen kaikkea raikasta lageria.

Foster´s Lager  4,5%/0,50L/5,80e
Foster’s on elänyt tässä hetkessä jo reilut 150 vuotta. Tänä päivänä Foster’s on yksi Australian tunnetuimpia tuotemerkkejä ympäri maailmaa. Maailman nopeimmalle lagerille ovat ominaista hienovarainen, hedelmäinen humala-aromi ja tasapainoinen maku, joka jättää kielelle puhtaan, raikkaan tunnun.

Newcastle Brown Ale  4,7% /0,50L/6,50€
Vaikka Brown Ale – olut alunperin Lontoossa keksittiinkin on sen kuuluisin edustaja koilisesta kotoisin oleva Newcastle Brown Ale. Kauniin ruskeaa, täyteläisen pehmeää ja hieman toffeemaista on tämä kovin uniikki ale. Kaikkiaan 53 maassa myytävä “Newky Brown” olisi parhaimmillaan Kentin makeiden omenoiden tai pähkinöiden kera. Maistuu toki sellaisenaankin vaikka Newcastle – Tottenham -peliä katsellessa. Eritoten jos Tottenham voittaa pelin.

Murphy´s Stout  4,0%/0,50L/6,50€
Aito irlantilainen stout, jota on valmistettu jo vuodesta 1854. Nykyään se on maailman toiseksi myydyin stout-tyyppinen olut. Sitä toista, g:llä alkavaa myydään vielä jonkin verran enemmän. Maultaan Murphy’s on paahteinen, ja koostumukseltaan silkkisen pehmeä ja kahvimainen. Väriltään se on mustaa ja lasiin kaadettaessa oluen pinnalle jää kaunis ja kestävä vaahto. Slainté, kuten irkku asian ilmaitsee.

Pilsner Urquell  4,4%/0,50L/6,30€
Marraskuussa  1842 entisen Böömin alueella Pilsenin Porvaripanimo esitteli uuden kullankeltaisen pilsner-oluensa. Aikalaisiinsa sameisiin pintahiivaoluisiin verrattuna uutukainen oli kirkkaampi, puhtaampi ja paremmin säilyvä. Mailman ensimmäinen vaalea lager, Pilsner Urquell (Pilsenin alkulähe, pientä triviaa) oli syntynyt. Maultaan Urquell on täyteläinen, voimakkaan ja kukkean humalan sekä maistuvan maltaan harmoninen pilsner-avioliitto. Aah, kuinka runollista.

Velkopopovicky pivo  3,8%/0,50L/6,00€
“Kun sota loppuu niin tavataan U Flekussa puoli kuusi ja juodaan tuopilliset Velkopopovickya.” Näin sopi ystäviensä kanssa kunnon sotamies Svejk. Rakkaalla lapsella on monta nimeä kun kyseistä olutta tilataan Jumprun pitkällä tiskillä sellaisilla erisnimillä kuin Valkko, Svelkko, Velkkovitsi tai Velkkopopopopoovits. Pyydä vain Velko tai oululaisittain Velekkua, niin saat maltaisen makeaa & tummaa tsekkilaageria. Nauti ystävien seurassa.

Kuukauden Olut: Ayinger Frühlingsbier 5,5%/0,5l/6,50€
Varma kevään merkki on että Ayinger Frühlingsbier saapuu olutta arvostavien ravintoloiden hanaan. Baijerilainen Ayingerin panimo on toiminut vuodesta 1878 ja saman perheen omituksessa vuodesta 1936. Suvun nykyinen päämies Franz Inselkammer III on johtanut panimoa vuodesta 2010. Panimon erikoisuus on oluissa käytetty oman kaivon vesi. Frühlingsbier on vaaleankeltainen, suodattamaton pohjahiivaolut. Vaahto on valkoinen, niukka, tiheä, jättää pitsikuvioita lasin reunoille, kestävä. Tuoksu on heinämäinen, yrttinen, hunajaisen pehmeä. Maku on keskitäyteläinen, makean maltainen, raikas, piristävä, maukas, ruohomaisen katkeroinen, hieman diasetyylimäinen. Luonteikas, tyylikäs, upea keväinen kausiolut. Sehr gut!

Kolmossivu

tiistai, tammikuu 10th, 2012

…eli ravintolablogia (ja kaikkea muuta) Kauppurienkadulta

Kärkäs hyökkääjä etsii seuraa

Kesän kynnyksellä, siirtoikkunoiden sulkeutuessa, pelaajakauppa on kuumimmillaan. Lupaavat uudet kyvyt viedään käsistä, omien tähtien palkkioita viilataan, naapureilta ryöstetään häikäilemättömästi ja ennen kaikkea, johtoportaassa vietetään unettomia öitä. Oman mausteensa siirtosoppaan tuovat kauden päättyminen pohjoisen divisionassa ja sieltä vapautuvat keikkatähdet.

Perinteikäs Jumprun Pallo menetti hieman yllättäen luottotopparinsa kun viekas naapuri Kuluman Nivuspotku kaappasi riveihinsä Markus “Mänxi” Liimataisen.

Uransa IPV:ssa (Ivalon Pallo-Veikot, vai oliko se Pullo-Veikot?) aloittanu Markus “Saako tulla jo kentältä pois?” Liimatainen päätti näin kymmenen vuotta kestäneen hienon uransa Jumprun alakerrassa.

Syytä kohusiirtoon tivattaessa Markus “Osaan pelata vain liikkumatonta palloa, voinko tulla kentältä pois?” Liimatainen toteaa: “Lähden KuNpoon (Kuluman Nivuspotku) tekemään perussuorituksen, katsotaan mihin se riittää. Du hast.”

Toimettomaksi ei jäänyt JuPankaan (Jumprun Pallo) manageriporras. Lähes yhtä härskillä koukkauksella läheisestä Winger Unitedista värvättiin kärkäs hyökkääjä Kimmo “Kipe” Karhela. Pienen ikänsä pallon, pullon ja.. no, ainakin pallon ja pullon perässä juossut Kimmo “Tuo on ihan täyttä p***aa” Karhela on saanut oppinsa Pateniemen Vesasta ja onpa mies ehtinyt kärkkyä myös suurseura Atletico Teatrian riveissä.

Juoksuvoimaa Jumprun kärkeen taatusti tuova Kimmo “Hellyttävä koiran katseeni sulattaa sydämen kuin sydämen” Karhela on siirrostaan aidosti iloinen: “Olen aidosti iloinen (mie sanoin sen jo, toim. huom.) että pääsen jälleen samaan leiriin Misen kanssa.” Tällä Kimmo “Simple Man” Karhela luonnollisesti tarkoittaa Jumprun Pallon farmijoukkueessa, LesPassa (Leskisen Pallo) kirjaimellisesti palloilevaa Mikko “karjalaisenmikko” Karjalaista.

Eikä tässä vielä kaikki. Jumprun Pallo julkaisi osuvasti perjantaina kolmentenatoista huhtikuuta neljä uutta pelaajasopimusta. “Kaikki uudet tulokkaat ovat käyneet niin rankat fyysiset kuin myös psyykkiset testit, toki viimeinen koettelemus on vielä edessä.” toteaa JuPan managerikaksikko Ari “Lade” Laakkonen & Ari “No se toinen, se kellä on tukkkaa, Ari” Flinck. Tällä viitattaneen JuPan legendaarisesti rankkaan yhden illan kesänaloitusiltaan.

Sopimuksen tehnyt pelaajanelikko, fab four, pitää sisällän raamikaan poikapelaajan Haukiputaalta sekä kolme lupaavaa piilokärkineitiä joilla löytyy kokemusta niin Turun tekonurmilta, Karibian hiekoilta kuin myös Rovaniemen Keskuskentän viheriöltäkin. Syystäkin on värväykseen vahvasti osallistunut Jumprun Pallon kapteeni, Leena “Kersantti” Komulainen tyytyväinen: “Suapi nähä.”

Bloggaaja kiittää nöyrästi Mänxiä mukavasta kymmenen vuoden rupeamasta, onnea uusille urille. Lisäksi bloggaaja toivottaa lämpimästi tervetulleeksi kaikki uudet perheenjäsenet.

Blogattu 17. huhtikuuta 2012

New Kid on the Blog haastattelee blogin kirjoittamisen sijaan Kaarlenholvin www-sivujen Talven THE Hahmo-kilpailun voittajaa, Pexi Mikkosta.

Pexi Mikkonen, voitit ”Kuka on talven THE Hahmo?”-kyselyn, miltä nyt tuntuu?
En oikein tiedä itkeäkkö vai nauraa.. (: vai :) , mutta olihan tämä melekonen JYTKY ja ehkä urani (elämäni harmaan osa-alueen) hienoimpia saavutuksia..

Päihitit kisassa Kimmo Karhelan lisäksi mm. Leena Heffnerin (os. Herppeenluoma), siintääkö mielessä osallistua seuraavaksi Putouksen hahmokisaan?
Eipä taida jaksaa rakentaa uutta hahmoa siihen kisaan, mulle riittänee tämä piirimestaruus tässä lajissa..

Kuka oli kovin kilpakumppani ja miksi?
Nohh.. noista tämän teidän ravintolanne järjestämän todella mielenkiintoisen kuukauden kysymys -kyselyn vastausprosenteistahan sen voi havaita, että se oli tuo Kimmo Karhea (vai oliko se Karhela ?).. syytä miksi en oikein osaa sanoa… ehkä hänen hahmollaan on tosi paljon vientiä ja positiivinen lataus teidän ravintolanne vaikutuspiirissä..

Sait annetuista, yli kahdesta sadasta, äänistä 36%, mikä on suosiosi salaisuus?
En kommentoi…

Saat palkinnoksi ravintola Kaarlenholvin lahjakortin. Aiotko nauttia palkinnon itse vai onko kenties hehkeää seuraa tiedossa?
Hahh.. riippuu hieman siitä miten mittavan lahjakortin teidän ravintolanne myöntää minulle.. mutta jos se riittää yhteen Cava tai Crystal kuohuviinipulloon, niin voihan joku mukava neiti tulla istumaan ja nauttimaan sitä juomaa samaan pöytään.. ja tietenkin, jos se on samalla lomamatkalahjakortti, niin sitten…

Blogattu 15. maaliskuuta 2012

New Kid on the Blog antaa poikkeuksellisesti palstansa kapakoitsijoiden käyttöön. Toisaalta, hehän bloggaajankin palkan maksavat joten eipä ollut vaihtoehtoa.. Mutta tärkeällä asialla ovat joten lukekaa toki läpi.

Haluatko salakapakan naapuriin?

Sisäasiainministeri Päivi Räsänen (kd.) haluaa, että kaikki anniskeluravintolat lopettavat alkoholin myymisen kahta tuntia nykyistä aikaisemmin, kello 02.00. Räsänen perustelee näkemystään työmäärällä, jonka ravintoloiden asiakkaat aiheuttavat poliisille. Ministeriössä arvioidaan, että lisääntynyt alkoholin käyttö yhdessä ravintoloiden aamuyöhön venyneen aukiolon kanssa ovat merkittäviä syitä katuväkivaltatilastossa.

Nämä olivat lainauksia viime päivien lehdistä. Jatkoaikaluvallista ravintoloitsijaa puheet kummastuttavat ja pelottavat, että kuinka elinkeinomme käy.

Räsäsen kirjoittaa blogissaan, että aikaisemmasta valomerkistä olisi ravintoloille hyötyä, sillä ihmiset tulisivat niihin aikaisemmin. Ihmiset tulivat aikaisemmin ravintolaan vielä 1990-luvulla, mutta siihen aikaan kaupatkin taisivat mennä kiinni viimeistään kello 18. Yhteiskunta ja ihmiset elävät nykyään myöhemmillä kellonajoilla.

Oulun poliisin mukaan valtaosa kaupungissa tapahtuvasta väkivallasta tapahtuu pääsääntöisesti kodeissa. Ravintoloissa tapahtuneet pahoinpitelyt ovat Matkailu-ja ravintolapalvelut MaRan mukaan vähentyneet. Oulussa tehdyn turvallisuuskyselyn mukaan 96,7 prosenttia pitää kaupunkiaan turvallisena.

Kaikesta Suomessa kulutettavasta alkoholista alle 10 prosenttia myydään ravintoloissa ja kello 02–04 välillä myytävä osuus on kaksi promillea. Pelkästään ulkomailta tuotavan alkoholin määrä ylittää kaksinkertaisesti ravintoloissa myydyn alkoholin määrän ja tämä koskee ainoastaan laillisesti tuotua alkoholia.

Tilanteeseen päästiin alkoholiveroa nostamalla. Valtiovalta on jo herännyt asiaan laskemalla Alkon hintoja, syyksi kerrottiin, että Oy Alko Ab tekee liian hyvää tulosta. Ravintolat eivät voi hintojaan laskea johtuen kustannusten, kuten alkoholivero, vuokrat ja palkat, noususta.

Vaikka ravintoloiden osuus alkoholin kokonaismyynnistä on enää murto-osa, ravintolat työllistävät kaikista alkoholialan parissa toimivista yrityksistä 60 prosenttia ja ennen kaikkea nuoria. Mikäli anniskeluaikaa lyhennettäisiin, tulee se laskemaan myyntituloja ja sitä kautta palkkoja ja maksettavia veroja MaRan varatoimitusjohtaja Veli-Matti Aittoniemen mukaan yli 30 prosenttia. Tämä vaikuttaisi siihen, että noin puolet yöravintoloiden työntekijöistä jäisi ilman töitä ja jo ennestään tiukoilla olevien yöravintoloiden ahdinko syvenisi.

Mitä tapahtuu, jos kaikki ravintolat sulkevat ovensa kello 02.00? Esimerkiksi Oulun kaduilla olisi yhtä aikaa tuhansia ihmisiä jonottamassa ruokaa, takseja ja suunnittelemassa jatkopaikkaa, sillä merkittävä osa ihmisistä ei halua tuohon aikaan lopettaa juhlimista. Tästä eteenpäin syntyisi useita jatkoja kaupungin kaduilla, puistoissa, toreilla ja ennen kaikkea, useissa kodeissa ympäri kaupungin. Pimeän viinan myynti rehottaisi, salakapakoista puhumattakaan. Ja tämä jos joku lisää väkivaltaa ja sen tuomaa turvattomuuden tunnetta.

Islanti sääti 2000-luvulla lain, joka sulki kaikki ravintolat kello 02.00. Muutaman kuukauden jälkeen Reykjavikin poliisimestari vetosi lainsäätäjiä palaamaan takaisin vanhaan jatkoaikalakiin vedoten juuri räjähdysmäisesti kasvaneisiin järjestyksenpito-ongelmiin, jotka syntyivät kun kaikki ihmiset purkautuivat yhtä aikaa kaupungin keskustan kaduille. Islanti palasi pian takaisin vanhaan lakiin.

Suomessa noudatetaan yhtä Euroopan tiukinta alkoholilakia ja olemme todennäköisesti valvotuin elinkeino viranomaisten taholta, ja niin pitää ollakin, alkoholi kaupantekovälineenä ansaitsee jämerän valvonnan. Keskustelua ravintoloista, anniskelusta, alkoholista sekä niistä aiheutuvista ongelmista saa ja pitää käydä, mutta mielellään sen tekee ihmisten kanssa, joiden soisi edes joskus ravintoloissa vierailevan.

Ari Flinck, Ari Laakkonen
ravintoloitsijat, Ravintola Kaarlenholvi & Jumpru Pub

Blogattu 23. helmikuuta 2012

Musiikkia ja parinmuodostusta

Old Kid On The Blog, Kauppurienkadun viimeinen bloggaaja ihmettelee tällä kertaa nuorison musiikkikäyttäytymistä sekä kertoo tytöille mistä löytyy tuleva mies.

Vuosikymmenet ennen tätä olivat helpompia. Siis kun mietimme asiaa nuorten / nuorisokulttuurin näkökulmasta. Jo 1950-luvulta lähtien nuori tiesi mihin ryhmään kannattaa kuulua ja mihin ei, rokki – vai iskelmäosastoon? Viisikymmentälukua ennen ei ollut nuorisokulttuuria vaan vasta tuolloin tuli Elvis ja nuoriso sai ensimmäisen idolinsa ja aikuiset kauhun partaalle.

Mustaa rytmimusiikkia oli toki ollut jo ennen Elvistäkin, itse asiassa rokin kuningas oli siitä se blankko versio. Paholaisesta tuleva musiikki vaikutti nuorten käyttäytymisen lisäksi myös pukeutumiseen ja tietenkin siihen kapinaan aikuisia ja auktoriteettejä vastaan.

Kuuskytluvulla tuli Beatlesit ja Rollarit, tykkäsit vain toisesta mutta tukka piti olla miehelläkin pitkä, siis korvien päällä. Ja Suomessa meillä oli Iso D. Siitä kymmenen vuoden päästä tuli Led Zeppelin ja tietenkin disko. 1970-luvulla nuori oli joko rokkari, hippi tai diskohile. Väärää musaa kuuntelevia pistettiin pipoon, tai ei ainakaan annettu tupakista savuja / haikuja / jämiä. Maailma muuttui totaalisesti vuosikymmenen puolessa välissä kun punkin sulosoinnut sähköistivät maailmaa ja punkithan pistivät tunnetusti kutakuinkin kaikkia pipoon.

80-lukuhan oli sitten aivan kauhea vuosikymmen ainakin musiikin puolesta. Paitsi Madonna ja The Bangles. Tai ei se Bangles mikään järin hyvä bändi ollut mutta Susanna Hoffs (aaah, kuvassa) oli maailman kaunein nainen. Niin ja tulihan se Metallica joka on maailman paras bändi. Mutta muuten kasariaika oli aika synkkä ajanjakso DuranDuraneineen ja Mona Caritoineen. 90-lukua ruodittiin jo edellisessä blogissa joten ei siitä sen enempää, paitsi että Nirvana oli parempi kuin Pearl Jam.

Mutta 2000 – ja 2010 – luku? Eihän tässä ole mitään järkeä että kaikki tykkäävät kaikesta? On ihan normaalia että Kaarleenkin tulevat Liisat ja Lasset kuuntelevat etkoilla reggaeta, heviä ja suomipoppia sulassa sovussa ja sitten tanssilattialla hipataan jotain älytöntä Mr. Saxobeatia.

Kukaan ei enää fanaattisesti ole “jotain” vaan musiikki on yhtä Radio Novaa päivästä toiseen. Kiva kun tulee laidasta laitaan, joo, molen niin kaikkiruokainen, blaa-blaa.. Onneksi niitä ihmeellisiä – niistä keiden sukupuolta ei ihan oikeasti tiedä – emo-tyyppejä ei enää notku Stokkan edessä ässää sihauttelemassa. Mihin ne ovat muuten menneet, Japaniin? Räppiä kuuntelevat lienevät edelleen kohtuu-uskollisia omalle genrelleen, eivät ainakaan hirveästi hevin päälle perusta. Ja pistävät kaikkia pipoon.

Tähän väliin hassu tapahtuma Kaarlesta viime kesältä. Ravintolan sisäänpääsyä tavoitteli noin 162cm pitkä Räppi-Keijo. Nuori pellavapäinen oululainen, tai haukiputaalainen, oli pukeutunut asianmukaisesti lököfarkkuihin, huppariin, huivi&lippalakkiyhdistelmään, koristossuihin sekä tietenkin bling-bling-koruihin. Muuten kaikki siis hyvin mutta olipa Keijolle maistunut liikaa pohjia Cheekkiä ja Elaa kuunnellessa joten ravintolan poke kohteliaasti eväsi sisäänpääsyn. Tätä Keijo äityi hämmästelemään lauseella: “Ai siks ku moon musta?!”

Tähän asti blogia lukeneet tyttölapset jo tuskastuvat että missä se luvattu mies?!

Noh, tyttölapsena yrittäisin pokata itselle hevimiehen. Hevimiehet yleensä ovat kilttejä, hyväkäytöksisiä ja ennen kaikkea kaipaavat vastakkaisen sukupuolen seuraa. Noin kuukauden yhdessäolon jälkeen hevimies on jo valmis leikkaamaan sen mauttoman tukkansa ja kesään mennessä on jo suostunut ostamaan vaaleat farkut ja kauluspaidan. Korvakorua saattaa pitää vielä syksyyn asti mutta se on aika pieni paha se.

Hevin kuuntelemistahan ei suostu lopettamaan mutta jos tekee sitä (siis kuuntelee heviä) yksin autossa tai kavereitten kanssa jossain mökillä niin siitäpä vaan. Voi että se on niin hellyttävää kun ne soittaa sitä ilmakitaraa ja huitoo nyrkeillä ilmaa..

Ennen Kaarlen tuloa kannattaa siis poiketa vaikka Hevimestassa. Onhan se vähän pelottava ravintola mutta ei siellä monesti tarvitse käydä, eikä se Hevi-Petterikään sitä enää kaipaa kun Sinut löytää. Sitä paitsi, Kaarlessakin (Jumprusta puhumattakaan) soi Metallica.

Blogattu 14. helmikuuta 2012.

Kultainen ysäri

Suomalainen ravintolamaailma, kuten Suomi ylipäätänsäkin, vapautui vasta vuonna 1995 jolloin lainsäätäjät sorvasivat tiukkoja pykäliämme tulevaa EU-jäsenyyttä silmällä pitäen.

Voi sitä vapauden tunnetta kun sai ihan itse kantaa baaritiskiltä ostetun tuopin pöytään, aikaisemminhan sitä ei saanut tehdä kuin tarjoilija. Ja olut oli keskiolutta kun siihen asti rapakaljana pidettyä mallasjuomaa sai, jos sai, vain pullossa. Nelosta sen olla piti.

Ulkomaalaiset oluet rynnistivät baarien valikoimiin ja viinejä rupesi saamaan ihan laseittain. Väkevistä alkoholeista ei nettimaailmassa saa mitään puhua joten todetaan vain että sitä yhtä tiettyä kirkasta nautittiin silloinkin. Tuon aikaisessa Kaarlenholvissa pidettiin lystiä kuten tänäkin päivänä. Jossain vaiheessa yläkerrassa tosin syötiin trendikkäästi Ouluun juuri rantautunutta tex-mex-ruokaa mutta onneksi se oli lyhytaikainen ilmiö.

Tytöillä oli päällä napapaidat, trumpettihousut ja jalassa tolppakengät. Jos olit oikein trendikäs, kannoit selässä sellaista sööttiä minireppua. Trendipoika taas laittoi ylleen lappuhaalarit (voi kiesus), sporttipoika salihousut vyölaukun kera (voi kiesus, igen) ja rokkipoika flanellipaidan ja polvista revityt farkut.

Tanssilattiaa kulutettiin Spice Girlsin, Dj Bobon (“Soitakkonää sitä diitsei popua, hä!”), Haddawayn ja tietenkin Nirvanan tahtiin. Ja kukapa ei muistaisi Aikakonetta ja sen ihanaa (silloin ei sanottu ihkua) Sania. Eräs Apulanta julkaisi vuonna 1995 ensimmäisen levynsä, kuten myös Antero Mertaranta.

Telkusta tuon ajan nuoriso katsoi Jyrki-ohjelmaa jossa muun muassa turkulainen laulajaneito Miisa oli valloittamassa Amerikkaa, suomalaista girl poweria, in deed. Jyrkin jälkeen Kauniit ja Rohkeat, Speden Pelit ja vähän myöhemmin illalla Beverly Hills 90210. Kaunareittein tähtiä rahdattiin ihan Suomeen asti ihmeteltäväksi, Forresterin Eric jutteli sametinpehmeällä äänellä Anttilan alusvaateosastolla ja Ridge avasi maatalousmessuja, luksusta.

Nyt palautuu niin pahoja flashbäkkejä noista ajoista mieleen että päätän blogini tällä kertaa sanoihin oooo-ooooooo-oo-o, alla kauniin kuoren, Oooo-ooooooo-oo-o, kauniin pedon tunnen.

Blogattu 20. tammikuuta 2012.

Old Kid On The Blog, Kauppurienkadun viimeinen bloggaaja, kirjoittaa asiasta tai täysin asian vierestä säännöllisen epäsäännöllisesti.

Kolmossivulla julkaistavalla blogi edustaa aina kirjoittajansa, ei Ravintola Kaarlenholvin tai sen edustajien, mielipiteitä ja arvomaailmaa.

Palautteet / kommentit / toiveet Jumprun s-postiin



Kevätolutta Baijerista

maanantai, tammikuu 9th, 2012

Varma kevään merkki on että Ayinger Frühlingsbier saapuu olutta arvostavien ravintoloiden hanaan. Baijerilainen Ayingerin panimo on toiminut vuodesta 1878 ja saman perheen omituksessa vuodesta 1936. Suvun nykyinen päämies Franz Inselkammer III on johtanut panimoa vuodesta 2010.

Panimon erikoisuus on oluissa käytetty oman kaivon vesi. Frühlingsbier on vaaleankeltainen, suodattamaton pohjahiivaolut. Vaahto on valkoinen, niukka, tiheä, jättää pitsikuvioita lasin reunoille, kestävä. Tuoksu on heinämäinen, yrttinen, hunajaisen pehmeä.

Maku on keskitäyteläinen, makean maltainen, raikas, piristävä, maukas, ruohomaisen katkeroinen, hieman diasetyylimäinen. Luonteikas, tyylikäs, upea keväinen kausiolut. Sehr gut!

Ayinger Frühlingsbier 5,5% / 0,5l / 6,50€