…eli ravintolablogia (ja kaikkea muuta) Kauppurienkadulta |
|
Musiikkia ja parinmuodostusta
Old Kid On The Blog, Kauppurienkadun viimeinen bloggaaja ihmettelee tällä kertaa nuorison musiikkikäyttäytymistä sekä kertoo tytöille mistä löytyy tuleva mies.
Vuosikymmenet ennen tätä olivat helpompia. Siis kun mietimme asiaa nuorten / nuorisokulttuurin näkökulmasta. Jo 1950-luvulta lähtien nuori tiesi mihin ryhmään kannattaa kuulua ja mihin ei, rokki – vai iskelmäosastoon? Viisikymmentälukua ennen ei ollut nuorisokulttuuria vaan vasta tuolloin tuli Elvis ja nuoriso sai ensimmäisen idolinsa ja aikuiset kauhun partaalle.
Mustaa rytmimusiikkia oli toki ollut jo ennen Elvistäkin, itse asiassa rokin kuningas oli siitä se blankko versio. Paholaisesta tuleva musiikki vaikutti nuorten käyttäytymisen lisäksi myös pukeutumiseen ja tietenkin siihen kapinaan aikuisia ja auktoriteettejä vastaan.
Kuuskytluvulla tuli Beatlesit ja Rollarit, tykkäsit vain toisesta mutta tukka piti olla miehelläkin pitkä, siis korvien päällä. Ja Suomessa meillä oli Iso D. Siitä kymmenen vuoden päästä tuli Led Zeppelin ja tietenkin disko. 1970-luvulla nuori oli joko rokkari, hippi tai diskohile. Väärää musaa kuuntelevia pistettiin pipoon, tai ei ainakaan annettu tupakista savuja / haikuja / jämiä. Maailma muuttui totaalisesti vuosikymmenen puolessa välissä kun punkin sulosoinnut sähköistivät maailmaa ja punkithan pistivät tunnetusti kutakuinkin kaikkia pipoon.
80-lukuhan oli sitten aivan kauhea vuosikymmen ainakin musiikin puolesta. Paitsi Madonna ja The Bangles. Tai ei se Bangles mikään järin hyvä bändi ollut mutta Susanna Hoffs (aaah, kuvassa) oli maailman kaunein nainen. Niin ja tulihan se Metallica joka on maailman paras bändi. Mutta muuten kasariaika oli aika synkkä ajanjakso DuranDuraneineen ja Mona Caritoineen. 90-lukua ruodittiin jo edellisessä blogissa joten ei siitä sen enempää, paitsi että Nirvana oli parempi kuin Pearl Jam.
Mutta 2000 – ja 2010 – luku? Eihän tässä ole mitään järkeä että kaikki tykkäävät kaikesta? On ihan normaalia että Kaarleenkin tulevat Liisat ja Lasset kuuntelevat etkoilla reggaeta, heviä ja suomipoppia sulassa sovussa ja sitten tanssilattialla hipataan jotain älytöntä Mr. Saxobeatia.
Kukaan ei enää fanaattisesti ole “jotain” vaan musiikki on yhtä Radio Novaa päivästä toiseen. Kiva kun tulee laidasta laitaan, joo, molen niin kaikkiruokainen, blaa-blaa.. Onneksi niitä ihmeellisiä – niistä keiden sukupuolta ei ihan oikeasti tiedä – emo-tyyppejä ei enää notku Stokkan edessä ässää sihauttelemassa. Mihin ne ovat muuten menneet, Japaniin? Räppiä kuuntelevat lienevät edelleen kohtuu-uskollisia omalle genrelleen, eivät ainakaan hirveästi hevin päälle perusta. Ja pistävät kaikkia pipoon.
Tähän väliin hassu tapahtuma Kaarlesta viime kesältä. Ravintolan sisäänpääsyä tavoitteli noin 162cm pitkä Räppi-Keijo. Nuori pellavapäinen oululainen, tai haukiputaalainen, oli pukeutunut asianmukaisesti lököfarkkuihin, huppariin, huivi&lippalakkiyhdistelmään, koristossuihin sekä tietenkin bling-bling-koruihin. Muuten kaikki siis hyvin mutta olipa Keijolle maistunut liikaa pohjia Cheekkiä ja Elaa kuunnellessa joten ravintolan poke kohteliaasti eväsi sisäänpääsyn. Tätä Keijo äityi hämmästelemään lauseella: “Ai siks ku moon musta?!”
Tähän asti blogia lukeneet tyttölapset jo tuskastuvat että missä se luvattu mies?!
Noh, tyttölapsena yrittäisin pokata itselle hevimiehen. Hevimiehet yleensä ovat kilttejä, hyväkäytöksisiä ja ennen kaikkea kaipaavat vastakkaisen sukupuolen seuraa. Noin kuukauden yhdessäolon jälkeen hevimies on jo valmis leikkaamaan sen mauttoman tukkansa ja kesään mennessä on jo suostunut ostamaan vaaleat farkut ja kauluspaidan. Korvakorua saattaa pitää vielä syksyyn asti mutta se on aika pieni paha se.
Hevin kuuntelemistahan ei suostu lopettamaan mutta jos tekee sitä (siis kuuntelee heviä) yksin autossa tai kavereitten kanssa jossain mökillä niin siitäpä vaan. Voi että se on niin hellyttävää kun ne soittaa sitä ilmakitaraa ja huitoo nyrkeillä ilmaa..
Ennen Kaarlen tuloa kannattaa siis poiketa vaikka Hevimestassa. Onhan se vähän pelottava ravintola mutta ei siellä monesti tarvitse käydä, eikä se Hevi-Petterikään sitä enää kaipaa kun Sinut löytää. Sitä paitsi, Kaarlessakin (Jumprusta puhumattakaan) soi Metallica.
Blogattu 14. helmikuuta 2012.
Kultainen ysäri
Suomalainen ravintolamaailma, kuten Suomi ylipäätänsäkin, vapautui vasta vuonna 1995 jolloin lainsäätäjät sorvasivat tiukkoja pykäliämme tulevaa EU-jäsenyyttä silmällä pitäen.
Voi sitä vapauden tunnetta kun sai ihan itse kantaa baaritiskiltä ostetun tuopin pöytään, aikaisemminhan sitä ei saanut tehdä kuin tarjoilija. Ja olut oli keskiolutta kun siihen asti rapakaljana pidettyä mallasjuomaa sai, jos sai, vain pullossa. Nelosta sen olla piti.
Ulkomaalaiset oluet rynnistivät baarien valikoimiin ja viinejä rupesi saamaan ihan laseittain. Väkevistä alkoholeista ei nettimaailmassa saa mitään puhua joten todetaan vain että sitä yhtä tiettyä kirkasta nautittiin silloinkin. Tuon aikaisessa Kaarlenholvissa pidettiin lystiä kuten tänäkin päivänä. Jossain vaiheessa yläkerrassa tosin syötiin trendikkäästi Ouluun juuri rantautunutta tex-mex-ruokaa mutta onneksi se oli lyhytaikainen ilmiö.
Tytöillä oli päällä napapaidat, trumpettihousut ja jalassa tolppakengät. Jos olit oikein trendikäs, kannoit selässä sellaista sööttiä minireppua. Trendipoika taas laittoi ylleen lappuhaalarit (voi kiesus), sporttipoika salihousut vyölaukun kera (voi kiesus, igen) ja rokkipoika flanellipaidan ja polvista revityt farkut.
Tanssilattiaa kulutettiin Spice Girlsin, Dj Bobon (“Soitakkonää sitä diitsei popua, hä!”), Haddawayn ja tietenkin Nirvanan tahtiin. Ja kukapa ei muistaisi Aikakonetta ja sen ihanaa (silloin ei sanottu ihkua) Sania. Eräs Apulanta julkaisi vuonna 1995 ensimmäisen levynsä, kuten myös Antero Mertaranta.
Telkusta tuon ajan nuoriso katsoi Jyrki-ohjelmaa jossa muun muassa turkulainen laulajaneito Miisa oli valloittamassa Amerikkaa, suomalaista girl poweria, in deed. Jyrkin jälkeen Kauniit ja Rohkeat, Speden Pelit ja vähän myöhemmin illalla Beverly Hills 90210. Kaunareittein tähtiä rahdattiin ihan Suomeen asti ihmeteltäväksi, Forresterin Eric jutteli sametinpehmeällä äänellä Anttilan alusvaateosastolla ja Ridge avasi maatalousmessuja, luksusta.
Nyt palautuu niin pahoja flashbäkkejä noista ajoista mieleen että päätän blogini tällä kertaa sanoihin oooo-ooooooo-oo-o, alla kauniin kuoren, Oooo-ooooooo-oo-o, kauniin pedon tunnen.
Blogattu 20. tammikuuta 2012.
 |
Old Kid On The Blog, Kauppurienkadun viimeinen bloggaaja, kirjoittaa asiasta tai täysin asian vierestä säännöllisen epäsäännöllisesti.
Kolmossivulla julkaistavalla blogi edustaa aina kirjoittajansa, ei Ravintola Kaarlenholvin tai sen edustajien, mielipiteitä ja arvomaailmaa. Palautteet / kommentit / toiveet Jumprun s-postiin
|
Loading ...