KUMMITUS KUMMITUS JUO KAPAKASSA OLUEN Kapakan kummitus nauttii kantapaikassaan oluen. Vaikka hän särpii tuopillistaan ahkeraan, ei sen pinta vajoa tippaakaan. Henkimaailman kulkija säästyy myös maksun vaivalta. Oulussa on säilynyt jo vuosia julkisena salaisuutena se, että paikallisessa Jumprussa kummitus viettää iltaansa aina silloin tällöin. Hän on saattanut istua pöytäänsä tekemään tilauksen, mutta on hetkessä hävinnyt selittämättömällä tavalla. Hän voi sytyttää kapakkaansa juhlavalaistuksen, kun henkilökunta on päättänyt päivän ja lähtenyt töistä. Jumprussa saattavat ovet käydä syyttä ja portaissa kuuluu askeleet, mutta kävelijää ei näy. Vartiointiliikkeen vartijan kummitus oli pelotellut pahan kerran. Levoton kapakka-asiakas on saattanut virua aikoinaan vanhan talon holveissa sijanneissa vankityrmissä. HOLVIKATON ALLA PIILEE SALAPERÄISIÄ VOIMIA Keltaisen holvikaton alla piilee näkymättömiä voimia. Paksut muurit peittävät salaisuuden, joka on peräisin ainakin kymmenien vuosien takaa. Totuus ei ole tuolla ulkona, se on muurien sisällä. Jumpru Pubin baarimestari hymyilee salaperäisesti totuutta tivattaessa. Hänellä on tietoa, sen näkee jo silmien salaperäisestä välähdyksestä. Yli kolmekymmentä vuotta sitten tarjoiltiin Kauppurikabinetissa kuumaa mehua miehelle. Miehelle, joka ei koskaan vastaanottanut tilaustaan. Miehelle, joka katosi. Ei vessaan, ei pöydän alle, ei ulos ravintolasta... hän vain katosi. Baarimestari tarjoili nuorempana juuri tälle miehelle. Tai olisi tarjoillut, jos herra olisi jaksanut odottaa tilaustaan. "Se oli syksyä 1972, kun tämä paikka oli vielä kabinetteihin jaettu ruokaravintola. Tuonne taaimmaiseen kabinettiin istahti mies, jolta hovimestarimme otti tilauksen. Hovimestari välitti tilauksen minulle. Näin kyllä miehen, kun lähdin keittiöön hakemaan kuumaa mehua. Kun palasin mehun kanssa, mies oli hävinnyt. Eikä ainakaan ovesta, sillä portieeri ei ollut nähnyt kenenkään poistuvan ravintolasta", baarimestari paljastaa. Baarimestarin kertoman mukaan tämä mies ei koskaan palannut näkyviin. Hän ilmaantui ravintolaan vain ääninä ja eleinä. "Työntekijät ovat saattaneet lähteä kotiin suljettuaan paikan. Kun he ovat päässeet ravintolan ulkopuolelle, on talo ollut täydessä valaistuksessa", baarimestari huomauttaa. Ovet ovat myös käyneet syyttä. Portaissa on kävelty ilman kävelijää... Hän, mies, käy täällä yhä niin monen vuoden jälkeen. "Koputtaa varmaan parhaillaan tuolla muurin takana, jotta pääsisi haastateltavaksi”, naurahtaa tiskillä istuva elävä ”kummitus” Kimmo Kantanen. Kantanen sanoo olevansa paikan kummajainen siinä missä rivissä tiskillä istuva muu sakkikin. Siinä aidosta ja oikeasta Kantanen ei tiedä sanoa, kuin että oletettavasti muurin sisällä piileksii. ”Se on tyrmään unohtunut poloinen, jolle ei löydy rauhaa”, Kantanen kertoo. Baarimikko nyökkäilee samansuuntaisesti. Kuollut, unohdettu vankiriepu. Jumprun talo on aikoinaan ollut vankityrmä, joten aivan tuulesta temmattu ei väite ole. Kukapa tietää, jos joku sinne tyrmän perälle joskus unohtui. Jos talon historiaan perehtyy, voi poloinen vaeltaja olla myös viinanpolttaja, postivirkailija tai ikuinen sairaalan potilas. Kuuluisuuksiakin olisi ikuiseen maanpäälliseen vaellukseen ehdolla J.L. Runeberg, Aaro Hellaakoski ja Oskar Nylander. Kaikki he ovat asuneet talossa; ehkä jonkun henki jäi, vaikka maallinen näkyvyys lähti talosta. Se on kuitenkin varmaa, ettei Jumprun mies ole mikään hörhön nykynuorison hallusinaatio tai känninen kuvitelma. Jumprun mies on arvonsa tietämä. Se ei huuda, ei valita, ei heittele laseja seinään, eikä edes istu olkapäällä rankan illan jälkeen. Itse asiassa mies ei edes viihdy yläkerrassa diskojytkeen ja nuoren energian parissa. ”Kyllä tämä mies on alakerran asiakkaita. Ei se ylhäällä viihdy”, baarimikko toteaa. Mies on aina läsnä. Sen tietävät ravintola Jumpru pubin henkilökunta niin kuin salaisuuteen vihityt asiakkaatkin. Miehestä puhutaan, siitä kysellään ja sitä myös kunnioitetaan. Vaikka baarimestari väittää miehen ilmestyneen vain kerran, puhutaan myös muista näyttäytymisistä. Miehen tiedetään pelottaneen vartiointiliikkeen työntekijän yöllisellä kierroksella niin pahoin, että vartijan työteko alalla loppui siihen. Mies saattaa myös ilmaantua ravintolaan, eikä kukaan häntä tunnista. ”Niin, totta kai tämä meidän miehemme voi olla täällä asiakkaana. Emmehän me voi sanoa, kuka asiakas on oikea, kuka vain hengessä mukana”, baarimestari huomauttaa. Miehestä on kuitenkin annettu tunnusmerkit. Jos löydät ravintolan vilskeestä parrakkaan, yksinäisen tiskillä istuskelevan herran, joka naukkailee olutta, seuraa häntä. Jos olut ei vähene hörpyn hörppyä, vaikka mies tuoppia kallistaisi vähän väliä, tiedät löytäneesi juuri sen miehen.Yritä ihmeessä jututtaa, sillä kukaan ei ole siihen pystynyt sitten vuoden 1972. Rohkea voisi kysyä vaikka tanssimaan, korkeammalla henkisellä tasolla saattaa olla aika yksinäistä - ainakin yömyöhään ravintolassa. « Takaisin ylös